”Kun elämä täyttää päivän, jäävät muistiinpanot vajaiksi”

Eeva Kilven sanat kuvastavat just jetsulleen sitä, millaista elämäni on ollut viimeisten….monen kuukauden ajan! 😀 Erityisesti koko tämä kevät-kesä on mennyt tukka putkella viilettäen luonnonantimia kerätessä ja talteen laittaessa sekä omia viljelyksiä hoitaessa. Mutta jo kasvukautta edeltänyt aika, alkuvuosi opintojen ja opintovapaani alkamisesta ovat nekin olleet hyvällä tavalla täysiä. Nautin suunnattomasti siitä, miten saan itse rakentaa päivieni aikataulua, eikä se tule jostain valmiiksi annettuna. Tuntuu todella hyvältä olla itse vastuussa siitä, mitä teen, miten ja milloin.

Siinä missä en ole kesän aikana ehtinyt kirjoittamaan tätä blogia lainkaan, olen kirjoittanut viljelypäiväkirjoja, laittanut muistiin havaintoja mustikan kasvukaudesta ja kirjannut kesän sademääriä. Olen myös kuvannut paljon ja pikkuhiljaa poimin kesän päiväkirja- ja kuva-arkistoista valittuja paloja tänne blogiin.

Luonnontuotejalostajan opinnoissamme on ajankohtaista tällä hetkellä marjojen keruu ja talteenotto. Viime viikon olimme lähiopiskelussa Kajaanissa opiskellen eri marjalajeja ja marjojen keruuseen liittyvää teoriaa. Niinpä aloitan kuvasuman purkamisen marja-aiheisista kuvista ja laitan tähän postaukseen kuvia hillasta. Muista marjoista myöhemmissä postauksissa.

Kypsyy kypsyy…..!

Kulunut kesä on ollut historiallisen hyvä hillalle ja satoa saatiin kerätä enemmän kuin koskaan. Itse en tähtää hillan (tai muidenkaan marjojen kanssa) mihinkään huippusaaliisiin kiloina, vaan pääasia minulla tuntuu olevan ”pelipaikoille” pääseminen silloin kun marjaa on poimittavissa ja poimiminen juur sen verran kuin hyvältä tuntuu. Tunnistan kyllä itsessäni orastavan hillahulluuden merkkejä 😉 ja tänäkin vuonna oli ajoittain vaikeaa nukkua niinä viikkoina, kun tiesin hillasadon kypsyvän lähikorvessa. Muutamana aamuna piti suolle hilppaista aikaisin aamulla heti herättyäni, että Varmasti saisin talteen yön aikana kypsyneitä marjoja ennenkuin muut ehtivät jaolle. Eipä silti, mikä olisi hienompaa, kuin olla luonnossa, juur esimerkiksi suolla varhaisen kesäaamun aikaan. Kesän parhaat hillahetket koin yhtenä varhaisena aamuna Tervajärven suolla, vaikka sieltä en lähimainkaan parasta hillasaalista saanut.

Hilla on monien yllätysten marja. Se on tosiaan kaksikotinen, eli soilla voi olla suuriakin alueita, joissa on pelkästään hedekukkaista hillaa. Niinpä niille alueille ei tule marjaa lainkaan, vaikka kukinta-aikaan kaikki näyttäisi ensisilmäyksellä lupaavalta. Tarkempi kurkistus kukan sisukseen kertoo, millaisesta kukasta milloinkin on kyse.

Marjana hilla (tai lakka tai suomuurain tai vaikka valokki. Rakkaalla lapsella monta nimeä :-)) on kerrannaisluumarja. Tämä tarkoittaa sitä, että marjan erilliset ”pallukat” syntyvät kukin omasta erillisestä hedelmöityneestä emistä. Esimerkiksi kukinta-ajan sää vaikuttaa siihen, miten paljon pölyttäjiä on liikenteessä ja jos olosuhteet ovat huonot, voikin hillassa olla vain yksi ainoa pallukka siinä missä hyvissä olosuhteissa marja voi olla peukalonpään kokoinen, kymmenistä pallukoista koostuva. Jokaisen pallukan sisällä on oma siemen, joka tuntuu marjaa syötäessä aika isolta ja kovalta kiveltä.

Matkalla hillasuolle aamuvarhaisella 15.7.2020

Hillasuolle kannattaa mennä aamulla niin varhain kuin suinkin jaksaa herätä. Aamulla suolla on mukavan viileää, vaikka päivästä olisi tulossa kuuma. Itikat ovat vähissä aamuvarhaisella ja poiminnasta voi silloin nauttia. Vesipullo, evästä ja täysiakkuinen kännykkä kannattaa aina olla mukana – niin ja läheisillä joku aavistus, minne olet mennyt 🙂

Sitten vain kuljetaan ja kerätään. Noukitaan ihanat kullankeltaiset marjat mukaan. Minusta hillan keruu on huumaavaa puuhaa, kun marjoja kerätessä saa koko ajan kulkea eteenpäin, eikä koskaan voi tietää, mitä kaikkea retki tuo tullessaan.
Söimme hillaa sellaisenaan, valmistimme siitä tarjoiltavaa syntymäpäiväkahveilleni, pakastin marjoja kokonaisina ja viimeisestä keruusatsista keitin hilloa, kun marjat olivat jo hieman ylikypsiä.
Fiilistelyä Tervasuolla kesäaamuna kuuden jälkeen.
PS. Epilogina mainittakoon, että Norjassa mokomat onnettarensuosikit saavat poimia hillaa rinteiltä selät suorana, merituulen karkottaessa itikat ja maisemien hivellessä silmiä. Tämä kuva on heinäkuiselta matkaltamme Lofooteille. Taustalla Atlantti ja Eggumin silhuetti. On the other hand hilla ei ole Norjassa automaattisesti jokamiehenoikeuksilla poimittava marja, vaan sen poiminta on ainakin paikoittain luvanvaraista. Mutta silti, Oih! 🙂

Vastaa