Luonnonkasvien tunnistusharjoituksia

Luonnontuotetalalla tulee tuntea hyvin luonnonkasveja. Niin niitä lajeja, joita poimitaan käyttöön, kuin myös niitä, joita ei missään tapauksessa pidä poimia. Opinnoissamme käymme kesäkuussa yrttiviikolla läpi luonnonkasvien kasvustojen: versojen, lehtien ja yleisen habituksen tunnistamista ja elokuussa marjaviikolla marjoja tuottavien kasvien marjoja. Lisäksi syksyllä tulee vielä sieniviikko jolloin fokuksessa ovat sienet.

Opeteltavien kasvien lajiluettelossa on joukossa minulle jo entuudestaan tuttuja lajeja, mutta myös kymmeniä sellaisia, joita en tunne lainkaan. Koetan opetella lajeja nyt jo ennen kesäkuun lähiviikkoa koululla. Yhdessä viikossa en kuitenkaan pysty oppimaan määräänsä enempää uutta asiaa. Nyt, kevään kasvun päästyä käyntiin on myös erinomainen aika alkaa tutkia luonnossa nousevia kasveja ja opetella tuntemaan myös niitä jo tuttuja lajeja mahdollisimman varhaisessa kasvun vaiheessa.

Tässä postauksessa on muutama kasvi, jotka kuvasin tänään 27.5. aamulla ja joiden lajitunnistusta olen tehnyt nyt illalla kirjojen ja netin avulla. Tunnistussovelluksia en ole käyttänyt, sillä haluan käyttää omaa päätäni niin paljon kuin mahdollista: Katsoa kasvin tuntomerkkejä ja koettaa niiden avulla löytää kirjoista ja esim. netin Luontoportti-sivustolta mahdollisia osumia. Tunnistussovellukset ovat hyvä lisäapu ja varmasti tulen käyttämään myös niiden (ja sukulaisten :-)) apua kasvien tunnistamisessa kesän mittaan.

Kortteet. Opeteltavat kortelajit ovat järvi-, suo-, metsä-, pelto- ja lehtokorte. Enpä voi kehua tunnistavani niistä vielä yhtään :-D. Kuviin nimettynä ne arviot, jotka minulla lajeista tällä hetkellä on.

Kortteet ovat tällä hetkellä vaiheessa, jolloin luonnosta löytyy sekä kevät- että kesäversoja ja kesäversot ovat vielä kesken kasvun. Kuvittelen (toivon!), että niiden tunnistaminen helpottuu versojen kasvettua täyteen kokoonsa. Näitä kortteita tuijottelin kasvikirjan kanssa ulkona ja olen tuijottanut kovasti lisää nyt illalla koneen äärellä, mutta mitään varmuutta mistään en saa. Kortteista pitäisi pystyä laskemaan hampaiden määrät, mutta ei se ole ihan helppoa. Minusta hampaat ovat monessa kasvissa ikäänkuin yhteen liittyneinä. Jollain lajilla se olikin yksi tuntomerkki, mutta vain jollain. – Huoh –

Parempi tunnistustulos oli tällä rannasta löytyneellä kasvilla, josta ottamani kuvat eivät tosin ole erityisen onnistuneita. Sen verran tuntomerkkejä löytyi, että tunnistin lajin hietapitkäpalkoksi, tai virallisempi nimi taitaa olla hietatuliruoho.

Seuraava kasvi kasvoi runsaslukuisena pellon reunassa. Mielen sopukoista se näytti tutulta, eli varmaan olen muinakin kesinä sitä nähnyt ja ehkä ihmetellyt, mikä kasvi on kyseessä, mutta mitään käryä ei tänään nimestä ollut.

Viimeisenä jo eilisiltana suokävelyllä kuvaamani kasvi. Kasvi kiinnitti huomioni, kun hoksasin sen olevan jo kukassa! Ensimmäinen ajatus kookkaasta varpukasvista oli vaivaiskoivumainen habitus, mutta eihän se mikään sellainen ollut. Netin tutkiminen suolla kasvin luona tuotti lajimääritykseksi vaiveron. Ja tadaa: Tämä kasvi on opeteltavien kasvien listassa! Tuli laakista tutuksi.

Vaiveron tuntomerkkejä Värikasviosta: ”Hoikkahaarainen, sitkas, risuinen varpu. Rämeillä, nevoilla, rantapalteissa. Kukat valkoiset, pitkissä lehtisissä tertuissa. Teriö ruukkumainen. Lehdet suikeat, nahkeat, alta ruosteiset ja pisteiset. Laita alaskäänteinen.”

Vastaa