Kevättöitä ja kasvun ihmeitä

Talven lumet ovat sulaneet, routa on pikkuhiljaa pehmenemässä ja ensimmäiset sinivuokot kukkivat kesäpaikassamme. Koko alkuvuoden kestäneen tiedonkeruun ja viljelysuunnittelun lisäksi olen lopultakin päässyt aloittamaan kesän viljelyprojekteja myös käytännössä. Tässä vaiheessa, kun kaikki on vielä edessä, on into tosi korkealla. Äsken tosin huomasin toista kuukautta ikkunalla kasvaneiden laventelintaimien lehtien ilmeisesti palaneen tämän päiväisessä auringon paahteessa :-/. Eli myös vastoinkäymisiä on takuuvarmasti tulossa. Jospa kuitenkin vastoinkäymisiä enemmän saisin iloita kasvien kasvun seuraamisesta ja kokea oppimisen lisäksi onnistumista.

Maanäyterasioita

Viljelyn ensimmäisenä käytännön tehtävänä on ollut maanäytteiden otto viljeltäviltä lohkoilta. Tässäkin puuhassa olen ensimmäistä kertaa pappia kyydissä 🙂 ja muutaman kerran tuli katsottua ja luettua näytteen ottamisen ohjeita netistä ennen puuhaan ryhtymistä. Lähipäivinä ottamani viisi näyterasiaa pääsevät laboratorioon tutkittaviksi ja noin kolmen viikon kuluttua saan sähköpostiin tietoja viljelymaiden kunnosta.

Tutkittavasta alasta on otettu lapion syvyydeltä seitsemän osanäytettä maata, jotka sekoitetaan ämpärissä. Lopullinen näyte on täysi rasiallinen maata.

Ulkona alan kunnostaa maapalstoja siementen kylvöjä ja taimien istutusta varten. Poistan rikkaruohoja, muokkaan maata ja kun maa on kunnostettu, ja säät tarpeeksi lämpimät, pääsen kylvämään siemeniä avomaalle ehkä parin-kolmen viikon päästä.

Teen jonkun verran taimien esikasvatusta sisällä. On pientä kokeellista stevian, tähkälaventelin ja kuukausimansikan kasvatusta siemenestä. Varsinaisista viljelykasveistani olen kylvänyt muutamia kymmeniä tuoksuampiaisyrtin siemeniä esikasvatukseen sisälle. Ensimmäisen satsin siemeniä kylvin 21.4. ja toisen eilen, 4.5. Ensimmäisen satsin siemenet itivät jo kolmessa päivässä ja kahden viikon iässä taimet ovat minusta aivan upeita; vahvoja niin kasvultaan kuin väriltään. Huolellista hoitoa ja peukkujen pystyssä pitoa, niin toivottavasti kasvu jatkuu suotuisasti myös tästä eteenpäin.

Tuoksuampiaisyrttiä kaksi viikkoa kylvöstä.

Eilen koulin nämä tuoksuampiaisyrtin taimet hieman runsaampaan multaan. Taimia käsitellessä pääsin näkemään myös niiden juuristoa ja voi hurja, miten suuret juuret taimet olivat ehtineet kasvattamaan vain kahdessa viikossa. Uskomaton on kasvun voima! 14 vuorokautta ja hiekanmurusen kokoisesta siemenestä on kasvanut kaikki tämä mullan alle ja päälle. Wow!

Vastaa