Viljelysuunnitelmia!

Opintoihini luonnontuotealalla kuuluu pian alkavan kasvukauden aikana muun luonnonläheisen puuhan lisäksi oman viljelyprojektin toteuttaminen. Kerron viljelyn etenemisestä täällä blogissa ja tänään ajattelin esitellä, mistä kolmesta osasta viljelyprojektini koostuu. Viljelen kasveja sukumme kesäpaikan mailla Muhoksella muutaman kilometrin päässä kodistani.

Ensimmäinen osa on kasvimaalla, noin 25 neliömetrin alalla tapahtuva tuoksuampiaisyrtin viljelykokeilu. Tuoksuampiaisyrtti on minulle ennalta outo kasvi, jonka bongasin Bertalan Galambosin kirjoittamasta Yrttien viljely-kirjasta. Mitä enemmän kasviin tutustuin, sitä enemmän siitä innostuin. Tuoksuampiaisyrtti on kotoisin pohjoisista oloista ja sitä on viljelty Suomessa menestyksellä aina Kittilässä asti. Luulisi siis viihtyvän ja ehtivän kasvaa Muhoksen leveysasteilla.

Olen tilannut tuoksuampiaisyrtin siemeniä Hyötykasviyhdistyksestä ja Viherlandian verkkokaupasta. Kylvän pienet erät siementä esikasvatukseen sisällä, – tänään tein ensimmäisen kylvön – mutta suurimman osan siemenistä kylvän suoraan avomaalle touko-kesäkuussa.

Tuoksuampiaisyrtin kasvatuksen osalta minua mietityttää ”hiukan” alue, jossa kasvatus tapahtuu. Maa on tällä hetkellä rikkaruohojen vallassa, koska sitä ei ole viljelty useaan vuoteen. Olen pitänyt rikkakasvien kasvuston aiempina kesinä matalana leikkaamalla alueen säännöllisesti ruohonleikkurilla. Nyt keväällä lähden muokkaamaan maata ja pyrin saamaan sen kasvukuntoon toukokuun loppuun mennessä. Jos urakka osoittautuu epätoivoiseksi jatkan rikkaruohojen hävittämistä kesannoinnilla tämän kasvukauden ajan ja kasvatan tuoksuampiaisyrttiä avomaalla vasta vuoden päästä.

Viljelyprojektin toinen kasvi on ahomansikka, jota viljelen koivua kasvavassa törmässä (tämän jutun artikkelikuva). Ahomansikkaa on kasvanut runsaasti tässä Mansikkatörmässä äitini lapsuudessa 1930-luvulla. Omista lapsuuden kesistä 1970-luvulta muistan, miten törmästä saattoi löytää kypsiä, makeita mansikoita. Sittemmin törmän muut kasvit ovat haudanneet ahomansikan jalkoihinsa ja tavoitteenani on koettaa palauttaa olosuhteita paremmin ahomansikalle sopiviksi.

Mansikkatörmästä löytyy ilahduttavan monesta paikasta ahomansikan lehtiä. Nämä söpöläiset kuvasin tänään 🙂

Kolmas osa viljelyprojektiani on mustikan puoliviljely. Puoliviljelyssä kasvi on alkuperäisessä ympäristössään, ja sen olosuhteita koitetaan parantaa niin, että kasvi tuottaisi entistä paremmin satoa.

Läheisen suon ympäriltä löysin sopivia pieniä ”piilossa” olevia alueita, missä mustikka viihtyy ja missä voin tehdä pieniä mustikkaa auttavia toimenpiteitä. Lisäksi toivon näille alueille tulevan sadon pysyvän piilossa muilta marjastajilta ;-).

Mustikanvarpuja 9.4.2020

Jatkossa kerron tänne blogiin viljelyprojektin etenemisestä yksi kasvilaji kerrallaan. Vähän niinkuin viljelytöitä tehdessä, myös kirjoittamisessa minulle sopii kun saan keskittyä yhteen aiheeseen kerrallaan 😀

Vastaa