Luonnonkasvien tunnistusharjoituksia

Luonnontuotetalalla tulee tuntea hyvin luonnonkasveja. Niin niitä lajeja, joita poimitaan käyttöön, kuin myös niitä, joita ei missään tapauksessa pidä poimia. Opinnoissamme käymme kesäkuussa yrttiviikolla läpi luonnonkasvien kasvustojen: versojen, lehtien ja yleisen habituksen tunnistamista ja elokuussa marjaviikolla marjoja tuottavien kasvien marjoja. Lisäksi syksyllä tulee vielä sieniviikko jolloin fokuksessa ovat sienet. Opeteltavien kasvien lajiluettelossa on joukossa minulle […]

Minun Suomeni

”Minun Suomeni onLause lausumatonSe on metsässä puutTaivaalla kuuYllä hankien” Viime lauantaina, 16.5.2020, sain tehdä pientä vertailua kevään vaiheista eri puolilla Suomea. Ajoin itse nelostietä pitkin Muhokselta Helsinkiin 620 km matkan. Lisäksi sain lauantaina pojalta muutamia kuvia Sodankylän maastoista muistuttamaan miten pitkä maa Suomi on. Alun ja lopun lainaukset kappaleesta ”Minun Suomeni”, sanoittaja Timo Kiiskinen, esittäjä […]

Katsotaan lähelle

Nyt on kaikkien terveyden kannalta parasta pysyä mahdollisimman lähellä omia kotinurkkia. Samalla tämä on tilaisuus haastaa itsensä etsimään kävely-, pyöräily- tai lyhyen automatkan päästä uusia ulkoilukohteita tai löytämään jo tutuista kohteista, vaikka siitä lähimmästä metsiköstä aiemmin ehkä huomaamatta jääneitä yksityiskohtia. Luonto on heräämässä kevääseen, joten lähiviikkoina saamme nähdä monenlaista uutta elämää kaikkialla lintulajien runsastuessa ja […]

Linnunpönttöjen kevätsiivous

Linnunpönttöjen vuosisiivous olisi hyvä tehdä syystalvella, mutta näin puuha vain jäi taas kevättalveen. Havahdun monesti tässä vaiheessa kevättalvea, kun tiaiset alkavat käydä kurkistelemassa pönttöihin ja niin kävi nytkin. Pihalintuja opiskelun ”taustakuvana” katsellessani huomasin parin viime viikon aikana tinttien lisääntyvän kiinnostuksen pönttöjä kohtaan. Niinpä tartuin viime viikolla työkalusettiin ja kävin puhdistamassa kotipihan ja kesäpaikan linnunpönttöjä. Vuosi […]

Tunturikasveja korkeuksista

Kilpisjärven alueella ollaan koko ajan reilusti merenpinnan yläpuolella. Itse järven pinta on 473 metriä merenpinnan yläpuolella ja Saanan huipulle päästyä ollaan hiukan yli kilometrin korkeudessa, 1029 metrissä. Pohjoinen maantieteellinen sijainti huomioiden Kilpisjärven kasvillisuus on uskomattoman monipuolista. Maaperä on kasveille mieluisaa kalkkista maaperää ja ilmasto-olot vaihtelevat pienien alueiden sisällä noustaessa tunturien juurella olevaista, jopa lehtomaisista alueista […]

Mustarastas Roger Federer ja muita pihan ruokavieraita

Aloitin tammikuussa Luontoalan ammattitutkinnon opinnot. Ensimmäisten kuukausien aikana opintoihin kuuluu melko paljon koneella istumista etäluentoja kuunnellen, materiaaleja lukien ja omia tehtäviä tehden. Tein itselleni opiskelupisteen olohuoneen ikkunan ääreen niin, että voin koneella istuessa katsella samalla takapihan ruokintapaikalla käyviä lintuja. Lintujen talviruokinta on vuosien ajan ollut lempparitalvipuuhiani. Kun itsellä ja perheessä muutenkin oli jossain vaiheessa useita […]

Lumoavan kauniit tunturikasvit

Kesällä 2019 pääsin viimein osallistumaan Kilpisjärvellä järjestettävälle Tunturikasvikurssille. Kurssi oli ollut haaveissani jo useita vuosia, mutta aiemmin en ollut mahtunut kurssille (varasijoilta pääsin nytkin mukaan :-)) tai minulle ei ollut mahdollista lähteä viikoksi reissuun. Nyt tähtien asennot olivat suotuisat ja nautin täysin siemauksin Lapinkävijät Owlan järjestämästä kurssista. Viikon aikana me kurssilaiset saimme nähdä ja opetella […]

Hiihtoretki Syötteellä

Viikonloppuna sain tilaisuuden käydä päiväretkellä Syötteen maastoissa Pudasjärvellä. Matkaseuralaiseni viettivät lauantai-iltapäivän Iso-Syötteen laskettelurinteissä samalla kun minä valitsin tasaisemman maaston sivakoiden lähialueen laduilla. Lauantain sää oli kirkas ja kaunis. Pakkasta oli päivällä noin -14, mutta alkuillasta pois lähteissä pakkanen oli kirinyt vaaran juurella jo -20 asteeseen. HIihtäessä kireä pakkanen tuntui eniten poskissa. Useimmilla vastaantulevilla – ja […]

Luonto vetää puoleensa kuin magneetti

Yle uutisoi tänään tuoreesta väitöskirjasta, joka vahvistaa tietoja luonnossa olemisen suotuisista terveysvaikutuksista. Fyysisen hyvinvoinnin lisäksi luonto rauhoittaa sekavaa mieltä ja parantaa mielialaa. Mielialaan kohdistuvat vaikutukset korostuvat stressiin helpotusta hakevilla ihmisillä. Voin vahvistaa havainnon myös omalta kohdaltani. Jo monta vuotta sitten huomasin, miten työpäivän aikana hälinästä kuormittunut mieli ja äärimmilleen venytetty henkinen jaksaminen rauhoittuivat nopeasti metsässä […]

Miten mustikka selviää, jollei talvella ole lunta?

Kuluva tammikuu on ennätyksellisen leuto, jonka seurauksena myös täällä Oulun korkeudella maasto on paikoin lumeton. Onko lumettomuudella vaikutusta tulevan kesän mustikkasatoon? Lämpötilat ovat toistaiseksi pysytelleet lähellä nollaa, mutta kovemman pakkasjakson tullessa herkimmät kasvit -myös mustikka- voivat olla alttiita vaurioitumaan. Kävelin juuri lähimaastossa katsomassa varpukasvien, erityisesti mustikan, talvikuulumisia. Mustikan ja puolukan kasvupaikoilla lumen määrä vaihteli olemattomasta […]